26- vuotias sinkkuäiti, 5-vuotias lapsi. Siinä meidän dynaaminen yksikkö. Sekä kissa, tietysti. Töitä tehden ja arkea elellen menee elämä eteenpäin kuin huomaamatta. Nyt sikainfluenssa hysterian jyllätessä on äipällekin jo melkein paniikki iskenyt kun flunssa kestänyt toista viikkoa. Mutta mähän sairastan aina omia flunssatauteja vain, ei kuulema mitään tekemistä possunuhan kanssa. Eli: ei tarvitse pelätä että se saparo takapuolesta pilkahtaa joku kaunis aamu :) Lapsukainen onneksi nyt jo rokotettu niin ehkä tässä voipi kohta jo huokaista helpotuksesta. No nyt jouduin ihan hakoteille kun esitellä piti itsensä :D Vuorotyötä tehden menee arkipäivät, lapsukaisen ollessa päiväkodissa. Vuorotyö vie oman osuutensa jaksamisesta mutta kovin yritetään ottaa iloa irti yhdessä kun ei äidin tarvitse töissä olla. Mutta lapsen suusta totuuden kuulee - "Äiti, sä oot aina töissä!". Niinpä niin... Sinkkuäidin miesrintama? Ööö... mikä miesrintama? :) Välillä kaipaisi kovastikin aikuista juttuseuraa, oman perheen lisäksi. Joku joka keittäisi aamukahvit ja illalla kysyisi miten työpäivä meni. Mutta hiljaista on ollut. Oikeaa ei ole osunut kohdalle eikä oikein tyytyäkään haluaisi. Kyllä täytyy kolahtaa, lujaa. Ja jos ei kolahda niin kaveripohjalle jää. Mutta paljon on kavereita tullut 4 vuoden sinkkuilun aikana! :D